Talvikausi käynnissä!

Talvi antoi itsestään merkkejä jo marraskuussa, mutta jääpinta Lopen ratoihin saatiin kunnon pakkasten myötä vasta tammikuun puolivälissä. Kevään aikataulun osalta voimme taas vain arvailla, mutta maaliskuun puolivälin jälkeen sääongelmien riski kasvaa merkittävästi, joten pyrimme katkaisemaan talvikauden siinä vaiheessa. Jos siis kiinnostaa piikkirenkailla ajettavat elämykset, nyt on aika tarttua toimeen ja ottaa yhteyttä!

Kesäkausi alkaa toukokuun toisella viikolla, ja kesäänkin on jo tullut ensimmäisiä varauksia, joten ainakin alustava varaus elämyksestä tai virkistyspäivästä kannattaa tehdä jo nyt.

Janne
1st Time Racing
040 701 4430
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

1st Time Racing - Vauhti

1st Time Racingin ensimmäinen esiintyminen oli Riihimäki-rallissa vuonna 2007. Se oli meillen niin hieno elämys, että rallin ajaminen jatkui aktiivisesti seuraavat viisi vuotta, huipentuen osallistumiseen Neste Oil Ralliin 2011, josta saavutuksena luokkavoitto.

Lahjakortti

Ajamisen rinnalla oli rallikyyditys alkanut vakiintua palveluksemme. Nykyaikana lahjaideat alkavat olla vähissä, joten elämyslahjaan oikeuttavat lahjakortit ovat alkaneet olla lahja miehelle tai lahja naiselle siinä kuin ennen vaatteet ja tavarat. Vuonna 2010 1st Time Racingin jälleenmyyjälle julkaistiin lahjakortti rallikyyditykseen, ja myynti lähti vauhtiin. Puolessa vuodessa asiakkaiden lahjaideat alkoivat toistaa meille kysymystä rallin kokemisesta itse ajamalla, joten laajensimme toimintaa yrityskaupalla myös rallikokeiluun, jolloin mukaan tuli virkistyspäivien, tyky-päivien, asiakastilaisuuksien ja kesäjuhlien järjestäminen. Samalla avasimme lahjakortit ajotapahtumiin myös yksityishenkilöiden myyntiin, ja tällä hetkellä avoin ajopäivä onkin erittäin suosittu elämyslahja.

Lahjaideat

Vauhti on ollut hurjaa, ja myös rallihenkisten palveluiden toteuttaminen ja kehittäminen on ollut meille elämys. Tällä hetkellä elämyksen sisältävä lahjakortti on suosittu lahja miehelle iästä riippumatta, mutta yhä useammin rallielämys on myös lahja naiselle. 1st Time Racingin lahjaideat tarjoavat vauhtia monipuolisesti, lahjaideoita löytyy niin miehelle kuin naiselle vauhdinnälän ja oman rohkeuden mukaan mitoitettuina. Ajaminen ralliautolla tai Crosskart-autolla on mukana elämyksessämme siinä laajuudessa, kuin asiakkaalle parhaiten sopii.

Virkistyspäivä

Sekä yksityisasiakkaiden elämyslahjoihin että virkistyspäivien, kesätapahtumien ja asiakastilaisuuksien ohjelmaan voidaan ottaa lisäpalveluita, kuten kuljetus tapahtumapaikalle ja takaisin, ruokailu, sauna tai koulutusluento. Rakennamme asiakastilaisuuden ohjelman myös nykyisen verolain edellyttämän verovähennysoikeuden mukaiseksi määrämuotoisen ja ohjatun sisällön pohjalta.

Katso siis verkkokaupastamme lahjaideat, valitse sopiva lahjakortti, tai ota yhteyttä ja tehdään juuri teidän tarpeisiin yksilöllinen elämyslahja!